Pahvitehtaan Aallokas
Vuosi 2022
Sijainti Tampere
Pinta-ala 9 900 brm²
Tilaaja/Rakennuttaja Pohjola Rakennus Oy
Santalahteen valmistuneen uuden naapuruston urbaaniksi ytimeksi kaavoitettu Pahvitehtaan kortteli on ollut herkullinen suunnittelutehtävä. Vanha tehdasrakennus tuo pihapiiriin ainutlaatuisuutta, ja tehdasmiljöön lisäksi suunnitelma keskustelee myös Pispalan rinteen pienipiirteisen omakotitalomaiseman kanssa.
Halusimme rakennuksen näyttävän jalustalle kasatuilta palikkakudelmilta, jossa eri kokoiset ja muotoiset lohkareet limittyvät toisiinsa. Tällä tavoin esimerkiksi pitkä katujulkisivu sekä rakennukset korkeussuunnassa saatiin visuaalisesti rytmitettyä. Paikallamuurattu tiiliverhoilu liittää korttelin uudet ja olemassa olevat rakennukset yhteen.
Runsaan asuntotyyppivalikoiman suunnittelussa on tasapainoiltu toisaalta suotuisien ilmansuuntien, toisaalta pohjoisessa avautuvien hulppeiden järvinäkymien välillä. Kaupunkimaisen tiiviin korttelin sisäpiha on nostettu kolmannen kerroksen tasalle, jolloin pihan mittakaava muodostuu paljon miellyttävämmäksi kuin kadun puolelta voisi arvata. Asuntopihat, laadukkaat materiaalit ja yksityiskohdat luovat pihalle viihtyisän tunnelman.
Ylempien kerrosten osalta on kavennettu ja rikottu rakennusmassoja lähentymään Pispalan mittakaavaa, sekä käytetty puuverhoilua pehmentämään rakennusten ilmettä. Vanhaan tehdasrakentamiseen liittyvä jyhkeys on maustettu aihepiiriin sopivalla, tasarytmisellä ikkuna-aukotuksella.
Muutamilla yksityiskohdilla, kuten kehystetyillä yksittäisparvekkeilla ja yhteiskäytössä olevien kattoterassien katoksilla on viimeistelty rouhea, elävä ja tasapainoinen kokonaisuus.