Skip to main content
Helamaa & Heiskanen » Toimitilat » Technopolis Yliopistonrinne

Technopolis Yliopistonrinne

Vuosi 2016

Sijainti Tampere

Laajuus 52 650 brm²

Tilaaja TECHNOPOLIS OYJ

Rakennuttaja A-Rakennuttajat Oy

HYVÄN RAKENTAMISEN PALKINTO 2010

Technopolis Yliopistonrinne sijaitsee Tampereen keskustassa yliopiston ja rautatien välissä puolen kilometrin päässä rautatieasemalta etelään. Pääsisäänkäynnin editse kulkee Kalevantie, joka yhdistää yliopiston alueen Tampereen ydinkeskustaan rautatien ylittävän Sorin sillan avulla.

Technopolis Yliopistonrinne on toimistorakennus, jossa toimii monia käyttäjiä muuntojoustavissa toimitiloissa. Aulan yhteydessä oleva kokouskeskus sekä ravintola palvelevat erikokoisia yrityksiä. Yrityksellä voi olla toimitilaa useassa kerroksessa tai se voi toimia yhdessä huoneessa. Tarjolla on myös päivä- ja tuntivelotteisia työpisteitä Business Lounge -alueella. Periaatteena Technopoliksella on, että yritys voi kasvaa ’talon sisällä’.

Luonnossuunnitelmissa vuonna 2007 valkoisen kaarevan hahmon saanut Yliopistonrinne sai ensimmäiset käyttäjänsä keväällä vuonna 2010, kun ensimmäisen vaiheen rakennus valmistui. Maanpäällisiä kerroksia on seitsemän ja maan alla on kolme kerrosta, jossa on autopaikoitusta sekä teknisiä tiloja. Lisäksi katolla on ilmanvaihtokonehuone ja saunaosastot kokoustiloineen sekä kattoterassi, josta on näkymät keskustan yli Pyynikille sekä molemmille järville.

Vuoden 2012 syksyllä valmistunut toisen vaiheen rakennus sekä vuonna 2016 valmistuneet kolmannen ja neljännen vaiheen rakennukset kohoavat pääkerroksiltaan samaan korkeuteen ensimmäisen vaiheen kanssa. Kellarikerros sekä pysäköintihalli rakennusvaiheiden välillä on yhtenäinen ja rajaa rakennusten välillä ei huomaa. Kun kaikki rakennusvaiheet yhdistettiin pääsisäänkäynnin kohdalta 3. kerroksesta, syntyi rakennuksia yhdistävä sisäkatu.

Kaupungin keskustan suuntaan rakennuksia yhdistää kerroksen korkuinen valkoinen nauha, joka on osa kaarevaa valkoista Yliopistonrinteen julkisivukokonaisuutta. Yliopiston suuntaan rakennusmassat ovat tummia ja suorakulmaisia.

Samankaltaisia projekteja